Tää otsikko on varmaan outo minun tuotoksena, mutta mä nyt viimein tajusin kuinka vittumainen ja ärsyttävä juttu ihastuminen on. Syy tähän mun valaistumiseen on se, että mä onnistuin ihastumaan ihmiseen, johon mä en missään nimessä tahtonu ihastua. Aluksi mulla meni hyvin ja mä sain pidettyä päätökseni olla ihastumatta tähän henkilöön, mutta pikkuhiljaa mä aloin yhä enemmän toivomaan huomiota kyseiseltä jätkältä ja yhtäkkiä mä huomasinkin odottavani sen näkemistä ja tympääntymällä, jos mä näin sen puhuvan muille tytöille. Syy, miksi mä päätin heti, etten halua ihastua on se, että aina sen jälkeen kun on ihastunu, eikä yhtäkkiä enää saakkaan nähdä kyseistä tyyppiä tai juttu ei muuten vain onnistu, niin tulee aivan hirvee olo. Samaten jos yhtäkkiä saakin tietää, että ihastuksen kohde seurustelee tai on alkaa seurustelemaan sen sun ihastuksen aikana. Tunne on aivan kamala ja sitten tekee mieli vetää pää täyteen ja lähteä baariin, missä hukuttaa tunteensa ensimmäiseen vastaantulijaan.
Sitten kun sitä on huomannu ihastuneensa, niin sitten sitä pakostakin vaan ruokkii sitä tunnetta koko ajan vaikkei tahtois. Sitä vaan ajattelee koko ajan sitä henkilöä ja toivoo koko ajan näkevänsä sen. Ja se on ihan kamalaa. Ja sitten kun sen lopulta näkee, niin vaikka kuinka on päättäny, että käyttäytyy normaalisti, niin silti sitä alkaa heti hymyilyttään ja sitten sanoo ihan pöljiä asioita kun aivot ei toimi ja lopulta kun se lähtee niin tekee taas mieli vajota maan alle tai hukuttautua ämpäriin.
Oikeasti joskus ois mukavaa jos pystyis vaan olemaan sellainen tunteeton paska, jolle muut ihmiset on vaan välineitä. Ei tarvis taistella tämmösen jutun takia. Äääh... :(
 |
| linkki |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti